Oma Hyvä Tila

Oma hyvä tila by Reetta, Copyright © 1908-2020

Perinteinen perjantai ♥ onkin tänään sunnuntai sydän ♥
Toivotan Sinulle hyvää tulevaa viikkoa tällä OMA HYVÄ TILA äänitteellä, jota on jo vuosien ajan minulta pyydetty. Ole hyvä!

Oma hyvä tilan sanoitukset ovat syntyneet pitkän harjoittelun kautta omissa nlp-ryhmissäni vuodesta 2008 alkaen. Jostain syystä en ole aikaisemmin luottanut itseeni niin paljon, että olisin rohjennut laittaa ne julkisesti jakoon, ne ovat olleet jotenkin intiimejä ja omiin ryhmiin sopivia. Ja nyt on joku kynnys ylitetty, että voin jakaa sanoituksiani myös omissa nimissäni eteenpäin. Ilolla totean että myös moni oppilaani, kouluttaja ja coach on jakanut saamiaan nlp oppeja ja -menetelmiä omissa projekteissaan, kirjoissaan ja koulutuksissa. Hyvä kiertää ♥ Kiitos.

Vähän taustaa. Oma hyvä tila pohjautuu Nlp:n. Alunperin nlp:n kehittäjät Richard Bandler ja John Grinder löysivät sen (state management) oman tilan hallinta jo 1970 luvulla mallittaessaan mm. Fritz Perlsiä (hahmoterapeutti) Milton H. Ericksonia (hypnoterapeutti) ja sitä kuinka OMA TILA vaikuttaa vuorovaikutukseen, kontaktiin ja siihen kuinka kukin voi parhaimmillaan menestyä siinä mitä tekee ja voida itse hyvin. Nlp:n taustaoletus: Ihmistä ei rajoita ulkopuolinen maailma, vaan oman kartan pohjalta tehdyt ratkaisut on tämän harjoituksen innoittaja.

Ko. herrojen oppilaat, Robert Dilts (nlpu.com) ja Stephen Gilligan (stephengilligan.com), molemmat Nlp:n edelleen kehittäjiä ja kouluttajia, syvensivät myöhemmin oman hyvän tilan ulottuvuuksia entisestään tähän aikaan sopiviksi omien koulutustensa ja työnsä kautta. (generative-change.com)

Ensimmäisen kerran kuulin ja koin oma hyvä tilan (C.O.A.C.H.) Robert Diltsin ohjauksessa 2008 joka on ensimmäisenä sanoittanut C.O.A.C.H. tilan seuraavasti
Centered, Open, Awake, Connected, Holding. 2008 aloin sanoittamaan sitä suomeksi omissa nlp ryhmissäni ja pikku hiljaa suomenkielinen sanoitus syntyi kokeilemalla ja oppilailtani saatu palaute on ollut paras opettajani tässä kehitystyössä. Pian huomasin myös että oma lisäykseni yhteydestä omaan sisäiseen lapseen kosketti osallistujia ja oli merkityksellinen oppilailleni. 2014-2018 Stephen Gilligan opeissa oman hyvän C.O.A.C.H. tilan ymmärrykseni ja ohjaukseni syveni nykyiseen muotoon jota voin nykyään jo varioida tarvittaessa, niin koulutuksissani kuin henkilökohtaisissa coachauksissa.

Aiheesta löytyy lisää mm. Kirjoista Next Generation Nlp Volyme II, R. Dilts, J.DeLozier, D.Bacon-Dilts ja From Coach to Awakener, R.Dilts. Courage to Love ja Generative Trans, Stephen Gilligan

Ps. Jatkossa voit myös kuunnella Perjantai ♥:t podcasteina tai Utubesta (ilmainen)
Ps. 2 Tulossa lisää hyvinvointia lisääviä podcasteja: rentoutuksia, teemallisia meditaatioita ja harkkoja joiden tarkoitus on lisätä hyvinvointia elämässäsi ja tarjoilla sinulle harjoiteltavaksi taitoja joista voit poimia ne, joista juuri sinulle on iloa. (ilmaisia)
Ps. 3 Seuraava kaikille avoin ja ilmainen NLP WEB on 4.6. klo 18-19.
Ps. 4 seuraava NLP Harkkailta on Helsingissä 3.6. klo 1730-20. Ilmoittaudu tilaisuuksiin https://www.vanhanenreetta.fi/koulutuskalenteri/

Anna hyvän kiertää ja kutsu kavereita mukaan. Tykkäämällä sivusta saa parhaiten tiedon tulevista tapahtumista ja uusista podcasteistä.

Rakkaudella, Reetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *