Mielen voima -intentio

Perjantaisydän <3

Tykkään kovin pulahtaa aamulla uimaan. Siinä samalla teen muutaman mielen duunauksen päivään. Tätä voisi kutsua myös aamurutiiniksi tai -meditaatioksi. Ollessani Nepalissa, Kopanin luostarissa, opin buddhalaisuuden lisäksi meditoimiaan asettamalla jokaiseen meditaatioon intention. (tarkoitus/tavoite)

Voin vieläkin kuulla korvissani munkin lempeän äänen. Näen hänet ja kuulen sanat ”before we start I kinly ask you to set your intention for the day”.

Ja hups mieleeni tulvahtaa heti stuban tuoksu ja hämäryys. Istun pienellä tyynyllä. Jalat etsii hyvää risti-istunta asentoa, piksu tyynyt polvien alle. Kädet asettuu syliin ja kämmenet löytävät tutun, vasen käsi alle ja oikea käsi päälle, asennon. Kuin itsestään peukalot hakeutuvat, kuin toinen toisiaan tukien, yhteen ja samalla koko keho ja mieli laskeutuu omaan hyvään tilaan. Mieli rauhoittuu pikkuhiljaa ja intuitio alkaa vaivattomasti nostaa mieleen juuri jotain sellaista mikä kaipaa huomiotani.

Siis pulahdan veteen Kopanin luostarin muistot mielessäni.
Vesi puhdistaa ja virkistää ja viimeistään kuivatessani itseäni nousee tietoiseen mieleen päivän intentio.

Tänään se on: mitä haluan elämässäni säilyttää, siitä ”vanhasta ajasta” ja mitä uutta tai ”vanhaa uutta” olen löytänyt tässä uudessa ajassa? Kun asetun kirjoittamaan pe-sydäntä tämä kuva kutsui löydettäväksi.

Odotan mitä muuta päivä tuo tulessaan? Mitä huomaan ja havaitsen. Yleensä käy niin, että tietoisuuteni alkaa nousta asioita jotka tukevat päivän intentiota. Alan huomaamaan mikä resonoi ja milloin on aika tarttua ehken myös kynään ja listata noita asioita, keskustella niistä miehen, lasten ja ystävien kanssa.

Kokemuksesta tiedän, että riittää kun olet omassa hyvässä tilassa, tavalla tai toisella, läsnä itsellesi ja yhteydessä koko kehon viisauteen, tämä toimii

Miten Sinä löydät parhaiten oman hyvän tilan? Mikä on Sinun intentiosi tälle päivälle, viikonloppuun tai elämään?

Rakkaudella, Reetta

Ps1 . Oma hyvä tila ohjattu äänite (11 min) löytyy utube/ Reetta Vanhanen https://youtu.be/0t_wn6MnAA4
Ps 2. 1 paikka vapaana Nlp Practitioner-koulutukseen myös näiden asioiden äärelle. https://www.vanhanenreetta.fi/koulutuskalenteri/
#officialperjantaisydänbyreetta #intuitio #omahyvätila #rakkaudella #generativenlp #nlpammattilainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *